Vuodet 92-97

Jossain ala- ja yläasteen välimaastossa aloin ymmärtää, että musiikista saattaisi olla muuhunkin kuin tekosyyksi, päästä kosketuksiin tyttöjen kanssa, koulun diskoissa. Hetkittäin tuntui kuin jotain, mitä oli vaikea sanoa, oli mahdollista ilmaista musiikilla. Sitä ennen olin kyllä kuunnellut sujuvasti, mutta mieleeni ei juolahtanutkaan että soittaisin tai laulaisin itse. Hyvin nopeasti ensimmäisen kitaran hankittuani, ja muutaman kitaratunnin ottaneena, tajusin ettei musiikinopiskelu ole sitä mitä halusin. Ehkäpä juuri tuosta johtuen minusta ei mitään hyvää soittajaa tullutkaan. Kaikesta huolimatta opettelin sen verran että alkuun pääsi. Laulajaksi ajauduin kuten niin monet muutkin kun kukaan muu ei suostunut.
Hyvin nopeasti aloin rustaamaan myös omia biisejä, joita inhosin syvästi, kuten joskus nykyäänkin. Siitä huolimatta niiden tekemisen tarve oli välttämätön, sitä kautta sai kirjoitettua asiat mielestä pois, sitä teen edelleenkin. Suoranaisia esikuvia en muista mutta kyllä Juicen levyt kuuntelin jo tuolloin hyvin tarkkaan läpi.
Yhdessä nykyisin Tanssiorkesteri Yölinnun nokkamiehen Silmun Simon kanssa perustettiin ensimmäinen bändi Slam. Simo, naapurin kavereita, oli jo tuolloin paljon parempi soittamaan, ja on sitä edelleenkin. Soitettiin kaikkea mahdollista ja pääosin koulun juhlissa. Jossain vaiheessa mukaan tuli myös Jarno Kylmänen, jäädäkseen. Vaikka taitoa ei vielä ollutkaan intoa sitäkin enemmän. Kävimme mm. kiertämässä nuutipukkeina, kuten Satakunnassa on tapana, sekä soittamassa Porin torilla katusoittajina. Saimme säästettyä sen verran rahaa että pystyimme hankkimaan eräästä osta ja myynti-liikkeestä käytetyt rummut sekä hieman myöhemmin pienet laulukamat.
Hieman myöhemmin yläasteen loppupuolella Simo suuntautui tanssimusiikkiin, Japin kanssa jatkoimme rockia. Bändin nimeksi tuli Mirah ja teimme kaksi omakustanne levyä, tosin fyysinen muoto oli kasetti. Ensimmäisiä kunnon keikkoja tehtiin ja joskus kun olen kalenteria selannut, yllättävänkin paljon. Hauskoja muistoja kerääntyi paljon, ja joskus vielä kuuntelen ne kasetit läpi. Joka tapauksessa Mirahin aikoihin biiseihin ja niiden tekemiseen alkoi tulla edes pientä ideaa.

Vuodet 97-02

Tapasin Joukion Ollin Porissa, siitä lähtien olemme olleet parhaat kaverukset. Olli tuli rumpuihin ja Japin kanssa perustettiin Otos77. Moni on kysynyt miksi Otos lopetti. Syy on yksinkertainen, me teimme jo kaiken sen mihin se bändi pystyi sen aikaisilla soittotaidoilla. Jatkaminen olisi tiennyt auttamattomasti itsensä toistoa, ja minähän en siihen suostu, vieläkään. Toki loppuvaiheessa oli ilmassa myös väsymystä ja turhautumista, kun "suurta" läpimurtoa ei tapahtunutkaan. Ensimmäinen omakustanne single Pauliina oli iso asia ja erityisesti ensimmäiset telkkariesiintymiset olivat mieleenpainuvia. Väsäsimme itse 5 musiikkivideota ja yhtä monta kertaa kävimme esittelemässä niitä silloisessa MTV3:n Jyrki-ohjelmassa. Lopulta kova työ tuotti tulosta ja saimme levytyssopimuksen. Pitkäsoiton nimeksi tuli Turhaa ja se ilmestyi 2002. Loppujen lopuksi Otos teki melko kiitettävästi keikkoja, suhteuttaen määrän siihen, että koko ajan myimme niitä itse. Levyn teko oli kuitenkin se tärkein. Ja Otoksen ansiota on sekin että sain tehdä aikoinaan ensimmäisen soololevyn. Ikimuistoisimmat keikat olivat loppuumyyty Köyliön Lallintalo Apulannan lämppärinä sekä yhteiskeikka Tehosekoittimen ja Lehtivihreiden kanssa legendaarisessa Lepakossa. Sen jälkeen niin Lepakko kuin Otoskin purettiin. Yksi kesä tuli soiteltua Neumann-duossakin ja hienoja kokemuksia kertyi roppakaupalla. Tuona kesänä pääsin ensimmäiselle pienimuotoiselle Lapin rundillekin. Loppujen lopuksi tehtiin Nipan kanssa päälle neljäkymmentä keikkaa ja pian saman vuoden lopulla Dingo teki comebackin. Oli aika palata oman musan pariin.

Vuodet 03-04

Vuoden 2003 lopun tienoilla ajatus soololevystä alkoi hahmottua. Toki jo Otoksen loppuvaiheilla jotkin biisit alkoivat olla erilaisia, eivätkä enää sopineet tuon bändin repertuaariin. Ajatus isosta kokoonpanosta alkoi kiehtoa mieltä, ja kaikki alkoi konkretisoitua ennen vuoden vaihdetta 03. Sain mukaan juuri ne soittajat jotka halusinkin, taitavia instrumenttinsa hallitsijoita sekä hyviä ystäviä. Ideana oli että bändin pitää todella SOIDA ja samalla olla enemmän kuin osiensa summa. Biisit tälle levylle syntyivät loppuvuoden 03 ja kevään/kesän 04 aikana. Muutamien yhteensattumien kautta levyn päättävä Kiitos vaan on Juice Leskisen käsialaa, tosin aikaisemmin äänittämätön sekä levyttämätön kappale. Sen kautta ympyrä tavallaan sulkeutui, koska Juicen innoittamana olin aikoinaan ensimmäisen kitaranikin ostanut, tai no jos ollaan tarkkoja vanhemmilta kinunut.
Loppuvuodesta 04 tapasin mielenkiintoisen kaverin, Erno Kulmalan jonka kanssa "yhteinen sävel" löytyi nopeasti. Tavastialla soitimme ensimmäisen duo keikan ja huomasimme että hommahan toimii. Keikkoja alkoi kertyä pikkuhiljaa lisää...

Vuosi 05

Vihdoin ja viimein koitti sitten päivä keskiviikko 18.5.2005. Debyyttisoololevy "Eteläranta" julkaistiin ja palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Julkaisukeikalla oli speciaalina Jarno Kylmänen bassossa ja Paula Kupari laulussa, tunnelma oli vähintäänkin hieno.
Yksi iso tavoite toteutui levyn myötä ja löysin jonkinlaisen rauhan sielulleni ainakin hetkeksi. Tosin alkuahan tämä kaikki oli.
Aluksi suunnitelma oli tehdä muutamia keikkoja mutta toisen jälkeen tuli kolmas, sitten neljäs ja viides, kunnes vuoden lopussa saatoin ilokseni todeta että keikkoja oli lopulta tullut tehtyä lähes 50! Suuri kiitos Kaidelle joka tuolloin auttoi enemmän kuin kukaan muu aikaisemmin.
Suurin osa keikoista oli akustisia Ernon kanssa duona, mutta mukaan mahtui myös soolovetoja. Loppuvuodesta kokoonpano vahvistui myös kosketinsoittaja Janne Teurosella.
Vuoden viimeinen keikka oli siellä mistä kaikki oli alkanutkin eli Old Skippers Helsinki. Sen jälkeen oli hyvä vetäytyä pienelle tauolle ja ennen kaikkea ottaa aikaa uusien biisien työstämiseen.

Vuosi 06

Vuosi 2006 käynnistyi mukavasti keikalla Porissa, synnyinkaupungissa on aina mukava soittaa. Koko syksyn ja alkutalven ajan olin rustaillut uusia biisejä ja talven selän jo taittuessa kappaleet alkoivat olla jo valmiita muuhunkin kuin pöytälaatikkoon. Koko ajan jatkoin myös musisointia Aarne Tenkasen & Tempuntejöiden kanssa johon tie oli vienyt jo edellisvuoden puolella. Huhtikuussa kokoonpano Olli Joukio rummut, Jarno Kylmänen basso, koskettimet Janne Teuronen, kitara Erno Kulmala sekä taustalaula Laura Vepsäläinen sulkeutui kanssani pariksi viikoksi JJ-studioille Tampereelle. Nauhalle tallentui 11 uutta kappaletta, joista yksi on cover-versio Miljoonasateen Silmitön talvi kappaleesta. Levyn tuotti Juuso Nordlund ja mies piiskasikin meitä melkoisesti. Mielenkiintoisen pointin levylle tuo sekin, että yhden kappaleen tekstin takana on itse maestro Juice Leskinen.
Studiosession sykähdyttävin kokemus minulle oli se kun itse Anssi Tikanmäki asteli studioon, enkä malttanut olla kysymättä, olisiko mahdollista saada häntä soittamaan Hammondia levylle? Hän mietti hetken ja totesi "mikäpä siinä", joten Pakomatkalla-kappaleessa on hänen urkutaiteiluaan.
Ensimmäinen singlelohkaisu Pakomatkalla ilmestyi elokuussa. Talven tullessa kuvattiin uusi musiikkivideo, pitkästä aikaa, kappaleena Silmitön talvi. Itse levy julkaistaisiin vuoden 07 puolella. Syksyn aikana sain mielenkiintoisen mahdollisuuden tehdä kappaleita myös muille artisteille kuten Frederik ja Eija Koriseva sekä Aarne Tenkanen. Ilomielin ja innostuneena tilaisuuden otinkin vastaan. Kehittelin itselleni pseudonyymit Taisto Piipponen sekä Hermanni Skull joiden alla oli mukava tehdä jotain totaalisen erilaista. Loppuvuosi kului muuten tiiviisti keikoilla ja tahti oli kovempi kuin koskaan. Paljon tarttui taas soittajapojan reppuun tarinoita ja hienoja tuttavuuksia ympäri Suomen. Vuosi itsessään loppui hieman ikävämmissä tunnelmissa kun innoittajani ja rakas ystävä Juice Leskinen siirtyi yläkerran orkesteriin. Luulen kuitenkin että vasta vuosien päästä tulemme ymmärtämään miehen tuotannon laajuuden ja hänen vaikutuksensa suomirockiin. Kaikki eivät ole korvattavissa, eläköön Juice ja kiitos kaikesta!

Vuosi 07

Uusi vuosi ja uudet kujeet kuten vanha väinämöisen aikainen sanonta kuuluu. Kauaa ei taukoa vuoden vaihteen jälkeen pidetty vaan tielle vei soittajan sydän. Edellisenä vuonna äänitetty uusi pitkäsoitto sai nimekseen Omissa käsissä ja juhlava päivä pienen rokkipojan maailmassa oli 8.2.2007. Levynjulkkarit, paikkana legendaarinen Tavastia klubi, tupa täynnä väkeä n.800 henkeä! Siihen on vaikea enää lisätä mitään, elämäni hienoinpia iltoja ja suurkiitos yleisölle joka teki siitä ikimuistoisen. Samana iltana soitin itseasiassa kaksi keikkaa koska myös Aarne Tenkanen & Tempuntekijät pitkäsoitto Viimeinen ratikkamatka julkaistiin samanaikaisesti. Tuolle pitkäsoitolle olin tehnyt 9 kappaletta joista erityisesti Viimeinen ratikkamatka, Makuuhuoneen masurkka sekä Näillä korteilla mennään nousivat jopa pienimuotoisiksi hiteiksi myöhemmin. Tuolla keikalla fiilistä lisäsi entisestään se että Tenkasen riveissä tuolla keikalla oli soittamassa Leevi And The Leavings basisti Risto "Rifle" Paananen.
Omissa käsissä levy sai mukavan vastaanoton ja innostuipa muutamat radiotkin sitä luukuttamaan. Erityisesti Radio SuomiPOP teki kiitettävää kenttätyötä Silmitön talvi sinkun kanssa. Kuitenkin mikä tärkeintä ihmisten reaktiot ja palaute keikoilla uusista biiseistä oli erittäin postitiivista. Aloinkin pikkuhiljaa kesän korvalla taas availla kitaralaukkua sillä silmällä josko pohjalla olisi uusia tekeleitä tulossa.
Eräs keikka mikä erityisesti jäi mieleeni tapahtui keväällä Keuruulla. Siellä järjestettiin Juice Fruit tribuuttikonsertti.. Oli melko huikea fiilis mennä isolle lavalle tilaisuuteen joka oli loppuunmyyty, laulamaan biisejä joiden kautta oli joskus vaahtosammuttimen kokoisena innostunut rockista. En varmaan koskaan ole jännittänyt yhtä paljon, mutta kaikki meni hyvin ja toivottavasti kyseisiä konsertteja järjestetään vielä lisää. Kesä toi tullessaan myös ensimmäisen ulkomaankeikan jos mukaan ei lasketa satunnaista kitaranrämpyttelyä Lontoon metroasemilla aikoinaan. Paikkana rakas naapurimme Tallinna. Sinällään kaikki oli samanlaista kuin täälläkin joskin lavaspiikkejä ei kannattanut viljellä yhtä hartaasti kuin yleensä. Rajat ylittävä musiikin yhdistävä voima tuli kuitenkin todettua kun sulassa sovussa rockin riemusanomaa kuuntelivat suomalaiset, ruotsalaiset, venäläiset sekä virolaiset.
Syksyn tullessa uusia tuulia tupaan toi muutto suomirockin mekkaan Tampereelle. Loppuvuosi kiidettiin mitä erillaisimmilla kokoonpanoilla Tenkasen kanssa pitkin maita ja mantuja. Ennätys taisi tulla pikkujouluaikoihin kun keikkoja kertyi neljä samalle illalle!

Vuosi 08

Uusi vuosi otettiin vastaan keikalla, kuinkas muuten. Paikkana Elimäen Alppiruusu, josta onkin vuosien varrella muodostunut mitä mukavin keikkapaikka. Tuttuja naamoja on aina paljon yleisön joukossa ja tupa täynnä. Muutenkin jo heti alkuvuodesta oli mukavasti soittohommia niin omiin nimiin kuin Tenkasellekin.
Maaliskuun 14. muodostui päiväksi, jonka tulen muistamaan aina. Tuolloin sain pienen hetkeni television ihmeellisessä maailmassa. Pääsin vieraaksi YLE TV2:n Tartu Mikkiin -ohjelmaan, parina Dingon alkuperäinen basisti Eve. Täytyy tunnustaa, että vaikka keikoilla on tullut oltua jos vaikka missä, ohjelman nauhoituksissa jännitin. Onneksi sain yleisön joukkoon muutamia tuttuja ihmisiä, kuten äitini! Kokemuksena se oli mitä hienoin, joskaan nyt en vieläkään ole katsonut sitä kokonaan nauhalta.
Kevätauringon lämmittäessä aloin tarttua myös uuden soololevyn haasteeseen. Biisejä oli valmiina jonkin verran, mutta vasta toukokuussa pääsin vauhtiin kirjoittamisessa. Liekö sitten syy soittamieni useiden trubaduurikeikkojen, huomasin kappaleiden syntyvän parhaiten akustisella kitaralla. Sain ideaksi tehdä akustisen levyn tai ainakin akustispainotteisen. Tarjosin ideaa vanhalle levy-yhtiölle, mutta se ei kuulemma ollut tarpeeksi muodikasta. Päätin kuitenkin olla tavoilleni uskollinen ja pitää oman pääni. Minusta on kunnioitettavampaa uskoa itseensä ja tehdä niin kuin sydän sanoo, kuin antaa ulkoisten tekijöiden sanella. Uudeksi levy-yhtiöksi löytyi Blue Magnum, ja elämä tuntui taas hymyilevän soittajapojan risukasaan.
Kesään mahtui muutamia isoja festarikeikkoja, joilla kelpasi pitää käärmeennahkatossua monitorin päällä. Kesän mieleenpainuvin keikka oli varmastikin Lahden yöt. Oli jopa hieman omituista, kun ei saanut/joutunut itse roudaamaan.
Kesän lopussa valmiina oli yhdeksän uutta biisiä, ja pääsin aloittamaan nauhoitukset Headline Recording Studiolla Tampereella. Levyn tuottajaksi ja äänittäjäksi ryhtyi Jani Viitanen, jonka useat muistavat Yö-yhtyeen alkuperäisenä kitaristina. Hoidin soittopuolen kokonaan omiin nimiini, joskin Joukion Olli tuli rumpuihin ja Vepsäläisen Laura taustalauluun. Vierailijana levyllä piipahti Yö-yhtyeen Mikko Kangasjärvi, joka soitti Veriveljet-kappaleeseen kauniin pianon. Levytyssessio sujui kokonaisuudessaan yllättävänkin helposti ilman sen kummempia stressejä, ja levy oli valmis marraskuun alkupäivinä. Nimeksi levylle tuli Elossa jossain, ja sille päätyi 12 kappaletta. Kolme kappaletta oli cover-versioita biiseistä, jotka olivat kulkeneet matkassani live-keikoilla jo iäisyyden, ja tuntui oikealta versioida ne. Levyn kannen taiteili luottobasistini Jarno Kylmänen, ja kokonaisuudesta tuli vahvempi kuin koskaan ennen. Kehitystä?

Vuosi 09

Anno Domini 2009 notkahti liikkeelle verkkaisesti rauhallisella tammikuulla, mutta melko nopeasti oli aika nostaa kaulukset pystyyn ja kääriä hihat. Uusi rumpali Hautsi Hautala liittyi bändiin, ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. Jatkoin tiivistä keikkailua myös Tenkasen kanssa, ja heti alkuvuodesta seilasimme duona Viking XPRS -laivalla. Kolme päivää ja yötä levitimme rockin ilosanomaa, ja soitin omat setit mukaan laskien kolme keikkaa päivässä. Tuon reissun jälkeen arvostukseni laivamuusikoita kohtaan nousi entisestään. Päivä päivän perään soittaminen samalla laivalla, jossa suoranaisesti ei ole keikkojen lisäksi paljoakaan tekemistä, on todellista soittajan triathlonia. Varsinkin henkisesti. Kovia kundeja ja mimmejä tosiaan; siellä jos missä veri punnitaan ja vauvan bärssen on kestettävä
merivettä.
Uusi levy Elossa Jossain ilmestyi 18.03.2009, ja levynjulkkarit pidettiin Treffipubissa isolla kirkolla. Hyvin tuntuivat uudet rallit kelpaavan juhlakansalle, ja pienin askelin homma eteni taas. Myös fanikauppa saatiin hyvään kuosiin, ja oli hauskaa nähdä tutunnäköisiä paitoja keikoilla.
Oli kuitenkin musertavaa huomata, millaiseksi nykypäivän musabisnes on mennyt - vaikka tietysti vanha totuus on, että raha tulee rahan luokse ja suhteet ratkaisevat. On perin surullista havaita, kuinka pieni hiekkalaatikko oikeasti on ja miten jopa suoranainen korruptio jyllää. Ennen miljoona ihmistä sai päättää mitä yksi ihminen haluaa kuunnella, nykyään yksi ihminen päättää mistä miljoona pitää. En nyt avaudu aiheesta sen syvemmin, mutta hyvä esimerkki lienee eräskin ”musiikkipäällikkö”, joka kertoi uuden levyni sisältävän loistavia kappaleita mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei sitä voi ottaa kyseiselle asemalle soittoon, koska en ole tarpeeksi tunnettu!
Kesä oli kuuma ja kostea, ja erityisesti mieleen jäivät trubaduurikeikat Cafe Gabrielin terassilla: laskeva aurinko, hyväntuulinen juhlakansa ja lämmin ilta loivat hienon tunnelman. Toinen erityisen mieleenpainuva keikka oli SörkkäRock. Ennen en ollut käynytkään vankilassa, ja oli liikuttavaa huomata ihmisten kiitollisuus tapahtumasta. On hyvä joskus pysähtyä ja painaa vähän leukaa rintaan, nöyrtyä ja laittaa arvomaailmaa taas kohdalleen.
Loppuvuodesta tein tiiviisti uusia biisejä Tenkaselle, joten Taisto Piipponen otettiin kaapista esiin. Samalla kun vauhtiin pääsin tein muutaman rallin itsellenikin, ja studiossa oli jälleen mukava olla. Varsinkin Viitasen Janin kanssa on mahtava työskennellä. No toisaalta ainahan ”porinpirut” juttuun tulevat.
Loppuvuoden upein keikka -titteli puolestaan luovutettiin Joensuun Kimmelille, jossa oli havaittavissa jo pienehköä kaaosta. Tuleva vuosi avautui mielenkiintoisena ja luvassa oli uusi levy-yhtiö sekä ensimmäinen kokoelmalevyni.

Vuosi 10

Kun taannoin katselin kalenteriani huomasin että vuosi 2010 muodostui muusikonurani toistaiseksi kiireisimmäksi. Jo tammikuussa oli keikkoja mukavasti ja tahti sen kuin kiihtyi vuoden edetessä. Ennen vuoden vaihdetta saatoin todeta kiivenneeni lavalle 117 kertaa.
Räystäiden pikkuhiljaa valuttaessa, kevään ensiauringon sulattimia lumia, vietin toista viikkoa aikaa tutussa studiossa Viitasen Janin kanssa. Tällä kertaa työnalla ei kuitenkaan ollut oma levyni vaan Aarne Tenkasen Ajan platinaa-pitkäsoitto jolle olin tehnyt 10 kappaletta. Lopulta tuo levy ilmestyi kesällä ja julkkareita vietettiin Linnamäellä. Sessioissa piipahti myös mielenkiintoisia tuttavuuksia mm. Mustien Enkelien laulaja Jussi Aaltonen. Turhaan Tamperetta ei kutsuta suomirockin Mekaksi.
Toukokuussa heti sessioiden jälkeen tein oman ennätykseni keikoissa. Tuon kuukauden aikana tein 17 keikkaa! Ehkä tuleva kesä ja ensiauringon säteet antoivat voimia, koska tuntui että kun kunnolla vauhtiin pääsi olisi voinut jatkaa samaa tahtia vaikka koko loppuvuoden.
Piipahdin myös musisoimassa perinteisesti laivalla, tällä kertaa Baltic Prinsess sai suomirockin ilosanoman osakseen. Keikkakiireistä huolimatta ehdin pitkästä aikaa pitää myös hieman kesälomaa ja viettää aikaa mökillä pohjoisen korvessa Kalle Päätalon kotomaisemissa. Sielu lepäsi ja hyvä niin.
Syksyn tummien pilvien kerääntyessä ja tuulen voimistuessa oli aika saattaa päätökseen myös ensimmäisen kokoelmalevyni julkaisu. Soittelin muutaman version uudestaan vanhemmista biiseistä ja tein kolme uutta. Erityisesti uusi versio kappaleesta Varkaista kaunein sai osakseen jopa mukavasti radiosoittoa, Enkelit ja demonit kappaleen taas jyrätessä livenä. Olipa kerran lauluja vuosilta 2000-2010 näki lopulta päivänvalon 9.12 ja levynjulkkarikeikat heitin Jyväskylän Torikeskuksessa. Materiaali tuolle levylle on poimittu kolmesta soololevystäni sekä Otos77:n Turhaa pitkäsoitolta.
Kokoelmalevyt ovat aina jonkinlaisia kulmakiviä artistin uralla. Niin minunkin kohdallani. Seuraava vuosi toisi elämääni niin henkilökohtaisella kuin työnkinpuolella melkoisia muutoksia ja uusia haasteita. Uusi bändi näki päivänvalon loppuvuodesta ja ristin ryhmän nimeksi Tommy Huovinen & Paholaiset. Sillä kierretään toivottavasti pitkään! Unelmiin on uskottava ja siihen mitä tekee. Ehkä kova työ palkitaan joskus? Ainakaan niiden haaveiden toteutumista ei voi jäädä odottamaan ikuisesti vaan on käärittävä hihat, kiristettävä vyö ja syöksyttävä tultapäin. Luvassa on ainakin paljon omia bändikeikkoja sekä uusi levy josta tulee hmm...ainakin jotain erilaista.
Ai niin se paras keikka vuodelta 2010? Ehdottomasti Alppiruusu Elimäellä, mahtava ilta, kaunis kiitos yleisön.
Usko tekijöihin, älä puhujiin!Cosi sia

Vuosi 11

Vuoden vaihtuessa huomasin olevani Tampereella, kitara kaulassa ja mikki edessä. Mikäs siinä rockatessa - lava on aina paras paikka muusikolle. Tammikuu on yleensä hiljaisin kuukausi keikkarintamalla, mutta jostain syystä vuosi lähti liikkeelle kiireisempänä kuin miesmuistiin. Jo edellisvuoden loppupuolella uudet tuulet olivat alkaneet puhaltaa, ja päätös Aarne Tenkasen Tempuntekijöistä sivulle siirtymiseen kypsyi alkuvuoden aikana. Viimeinen keikka tuossa hauskassa poppoossa oli 5.3. Toki senkin jälkeen olen tehnyt satunnaisia vierailuita sekä liudan duokeikkaa Aarnen kanssa. Näin tulee myös jatkumaan. Päätös kypsyi pikkuhiljaa, ja aikataulujen sekä keikkojen sovittaminen oman bändin, Paholaisten, kanssa alkoi olla vaikeaa. Joko täysillä tai ei mitään, ja niinpä hyppäsin pelkästään omilleni kuten tapoihini kuuluu, tuntemattomaan.
Huoli oli kuitenkin turha, sillä truba-, duo- ja bändikeikkoja alkoi siunaantua erittäin kiitettävästi. Bändi paransi soittoaan keikka keikalta, ja hyvin nopeasti tuntui kuin muualla en olisi koskaan soittanutkaan. Kevään tullessa ja neitojen hameiden lyhetessä tein myös muutamia iskuja studioon; minnekäs muualle kuin tutun ja turvallisen Viitasen Janin hoteisiin. Aloimme työstää pitkäaikaista haavettani coverlevystä. Olin kypsytellyt jo muutaman vuoden ideaa tehdä levyllinen "alkuperäistä" suomirockia. Minulle se tarkoitti musiikillista matkaa 50‒60-luvun rock and rollin pariin. Tuohon aikaan Härmässä ei juuri ollut kuin käännöskamaa, mutta meininki sitäkin kovempi. Lopulta 12 biisiä valikoitui levylle, jonka nimesin Klassikoksi, koska klassikkojahan tuo ajan rallit ovat. Ja pitäähän sitä jokaisella itseään kunnioittavalla artistilla olla yksi "klassikko"levy. :) Muutamaan kappaleeseen tein tosin uuden tekstin, koska ajan hammas oli syönyt niitä niin pahasti, ettei sellaisia kehtaisi laulaa kuin korkeintaan vappuna. Keikoilla soiteltiin niitä jo valikoidusti, ja hyvin lähti bootsin kärjet naputtamaan lattiaa. Erityisen hienoa oli, kun sain levyn toiseksi kitaristiksi Jyrki Telilän, tuttu mies monille Topi Sorsakosken (R.I.P.) Kulkukoirista. Mies laittoi Voxin täysille ja antoi palaa! Muutenkin haimme levylle hyvin pelkistettyä soundia, eikä siinä ole yhtään päällekkäissoittoja. Kesän tullessa materiaali oli valmista. Levystä tuli juuri sellainen kuin tahdoin. Yksikään tanssiorkesteri ei uskaltaisi ja yksikään rockbändi ei kehtaisi sitä julkaista. Mutta minulle se oli ainoa ja oikea, my only one. Ja ehdottomasti pitää vielä mainita levyn loistava kansi, jonka maalasi Heidi Muranen.
Vaikka keikkoja piisasi soittajapojalle mukavasti, vielä piti saada jotain täytettä kalenteriin. Niinpä soittoveljien kanssa laitoimme pystyyn coverbändi SuomiRocksin, jonka mandaatiksi tuli soittaa - yllätys yllätys - suomirockia. Oli mukava soittaa uusien kavereiden kanssa kunnon tykkibiisejä, kuten Popedaa! Vaikka homma lähti puhtaasti hauskanpidosta ja projektina, varsin nopeasti päätimme, että SuomiRocks keikkailee jatkossakin asianosaisten kalenterin niin salliessa.
Kesän viime säteiden lämmittäessä jatkoin neuvotteluja muutamankin levy-yhtiön kanssa Klassikko-levyn julkaisusta. Toinen halusi stailata ja toinen muuttaa levyllä milloin mitäkin, ja minä tavoilleni uskollisena en suostunut mihinkään. Jos jonkin asian tuntee sisällään oikeaksi ja vaisto vaatii toimimaan, silloin on seurattava niitä. Mitään muuta tietä ei ole. Kun sydän puhuu, torvet vaikenevat. Artisti elää kuitenkin lopun elämäänsä omien tuotostensa kanssa, mutta levy-yhtiö vain sen aikaa kun mielenkiintoa markkinointiin riittää. Poissulkien tietty kaikki ne tyhjänpäiväiset "tuotteet", jotka eivät levyntekoon osallistu muuten kuin kuvauttamalla itsensä kanteen ja aukomalla taustanauhan mukana suutaan keikoilla. Niin kuin Juice sen aikoinaan hienosti tiivisti: "Pullo, etiketti ja tuoteseloste on hieno, mutta sisällä ei ole mitään." Pitkään asiaa pohdittuani päätin perustaa oman levy-yhtiön, Robin Recordsin. Toki silläkin on paljon yhteistyökumppaneita ja luoja nähköön niitä pitää ollakin, mutta tästä lähtien saan päättää kaikesta itse!
Loppuvuotta kohti veimme kiihtyvällä tahdilla rockin ilosanomaa, ja lopulta joulurauhan laskeutuessa saatoin todeta tehneeni sen 107 keikkaa. Se on hyvä määrä, ja kiitos kaunis kuuluu teille, jotka olitte sitä todistamassa. Kaiken sähläyksen ja neuvottelujen keskellä Klassikko-levyn julkaisu siirtyi alkuvuoteen 2012, ja sen lisäksi luvassa on ainakin kaksi singleä. Kitara on taas kaivettu laukusta, puhdistettu ja vaihdettu kielet. Kovasti se jo tuossa odottaa että pääsee tienpäälle, ja luulen että sillä on sisuksissaan myös uusia biisejä...

	
		           Omakuva vuodelta 2004
           

           Mies, jonka juuret ovat Koillismaalla
                                     koti Porissa
                                                    mutta asuu Helsingissä
           
           Mies, joka ei eksy koskaan
                                     Lontoossa
                                     tai Roomassa
                                                 mutta joka päivä Helsingissä
           
           Mies, jota naiset ymmärtävät
                         mutta joka ei ymmärrä naisia

           Mies, joka on aina väsynyt
                        mutta jota ei nukuta juuri koskaan

           Mies joka innostuu
                        ja kyllästyy ajatukseen

           Mies, joka antaa tilaa raitiovaunussa
                                        vanhemmilleen

           Mies, johon luotetaan
                        jopa kunnassa

           Mies, joka ei jaksa mutta tekee silti
                                       kaiken

           Mies, jolla on aina liikaa töitä
                      mutta uskoo jaksavansa

           Mies, joka uskoo rakkauteen
                                     vielä

           Mies, joka rakastuu naisiin
                        joita ei voi saada

          Mies, joka ei hermostu juuri mistään
                        mutta stressaa lähes kaikesta

           Mies, joka kuvittelee
                        muttei osaa piirtää

           Mies, joka katsoo naisia silmiin
                        joka kerta
    
           Mies, joka auttaa kaikkia
                        pyydettäessä

           Mies, jolle maksetaan puhumisesta
                         mutta osaa olla vaiti
                                       tarpeen tulleen
                                                     ilmaiseksi

           Mies, joka ei ymmärrä lopettaa juomista ajoissa
                                     ilman naisseuraa

           Mies, jolla on maha sekaisin
                         melkein aina

           Mies, jolla on huono olo aamuisin    
                          useimmiten

           Mies, joka ei osaa luovuttaa
                                       eikä edes kestä nähdä verta
           
           Mies, josta äidit pitävät
                         mutteivat suosittele tyttärilleen
           
           Mies, joka siteeraa mielellään Leskistä
                                       tässäkin 

           Mies, joka ihmettelee 
                        ja pohtii kaikkea
                                       ajatellakseen lisää

           Mies, joka on nähnyt Napolin
                        muttei kuollut
                                      eikä ole ajatellut tehdä niin
                                                     lähiaikoinakaan

           Mies, jota luullaan 19-vuotiaaksi
                  muttei kysytä papereita

           Mies, joka juo liikaa kahvia
                        joka päivä  
    
           Mies, joka ajautuu tilanteisiin
                        muttei mene mihinkään

          Mies, joka ei rakastu naisiin
                        jotka hänet haluavat